Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

MISS JÄÄKAAPPI

Jääkaappien missikisat järjestettiin vuonna 1960. Se oli jonkun lehden perheenemännille järjestämä kilpailu, jonka voitti Tapio Wirkkalan suunnittelema malli. Mallia valmisti UPO. Vanhaan Hesarin mainokseen voi tutustua Marianne Aav, Eeva Viljanen: Tapio Wirkkala: Ajattelevat kädet. Taideteollisuusmuseo, Porvoo 2001. Kuva Helsingin Sanomien mainos 11.5. 1960, s. 200.

Miten jääkaappiajattelun saisi eroottiseksi?! Yritin löytää googlesta kuvakaapausta siitä elokuvasta, jossa Marilyn Moroe ottaa kesäkuumalla jääkaapista viileät alushuosut ja pukee päällensä. No, tykkään enemmän kuumista naisista, mutta olisi Marilynkin kelvannut.

 

 

Wirkkala suunnitteli myös ainakin toisen jääkaappimallin. Sellainen myytiin taannoin Helanderilla. Olin hiukan aikeissa ostaa, mutta kun melkein vastaava ja aito 50-luvun tuote on mulla jo himassa, luovuin projektista.

 

Tää Wirkkala myytiin Helanderin huutokaupassa joulukuussa.

 

Tällainen tuli mun keittiöön. Maksoin siitä 200 €. Myyjänainen sanoi, että koneisto on vaihdettu uuteen. Ruoka pysyy viileenä, mutta sähkönkulutuksesta en uskalla paljon sanoa. Pakastinlokeroon mahtuu jätskipaketti.

Lähdettiin Timpan kanssa tota hakemaan ja se painoi ihan sairaasti. Timppa on vielä riisimpi ku mä ja se myyjänainen tuli meille avuksi. Hyvä olikin ja kisu oli aika riski; sanoi nostavansa 100 kg penkistä. Timppa punasteli heikkouttaan ja mä tuijotin naisen miehustaa. Oli sellaset tissit, että normaalin nostomatkan ne penkkipunneruksessa puolitti.

Pitäsköhän ilmiantaa itsensä julkisen sanan neuvostolle, kun en näinkään sukupuolineutraalia asiaa osaa käsitellä asiallisesti. PÖH!!!

 

 

Julkaissut juvonep

Keski-ikäinen muotoilusta ja designista innostunut heteromies.

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  1. Upeat missit!

    Meillä edelleen käytössä vuonna 1970 hankitut Husqvarnan liesituuletin ja tummanvihreä liesitaso neljällä levyllä. Molemmissa ulkonäkö miltei kuin uusi ja toimivatkin hienosti. Liesitason kanssa samaan sarjaan kuuluvasta uunista jouduimme valitettavasti pari vuotta sitten luopumaan sen pienuuden takia. Mistä löytää enää näin kestävää ja ajatonta laatua!

  2. Hauska blogi sulla ja todella upea koti. Uutta postausta odotellessa!