Mä olin poliisin alipäällystökurssilla vuonna 1991 ja meillä oli Hämeenlinnassa harjoitus, jolloin törmäsin tähän Alvar Aallon suunnittelemaan sohvaan no 578. Siinä oli nappulat ja tereet, kuten nyt tuossa omassa sohvassanikin. Vasta vuonna 2004, kun muutimme Munkkiniemeen, otin sen verran ylimääräistä lainaa, että sain tuon hankittua. Tytär ja exxä siinä eivät suostuneet istumaan. Oli kuulemma niin epämukava. Mutta, muoto ennen mukavuutta.
Minusta tällä Alvarin pehmustetulla ryhmäistuimella on mukava sluibata työpäivän jälkeen. Mä sain tälle muuten elinikäisen takuun. Artekin nyt jo eläkkeellä oleva myyjälegenda ja herrasmies sen lupasi. Mä haluaisin löytää tohon mätsäävät tuolit no 511. Uuudet maksaa niin paljon, että odotan ku flaksi käy käytettyjen markkinoilla. Noita tuolejahan oli mm. Akateemisessa kirjakaupassa, mutta ne on sieltä onnekin roudattu omistajavaihdoksen jälkeen. Sellainen turmellus riepoo!
Kun muutin Herttoniemeen, tuotti ns. viherhuoneen kalustaminen päänvaivaa. Sitten tuli vastaan torissa Ben af Schultenin suunnittelema Big Ben. Sehän on törkeän iso. Kaksi palomiestä kantoi sen mulle 7. kerrokseen. Huoneistosta joutui purkamaan yhden kaapin pois, jotta ton sai sisään. Pekka Niskaakin olin jo soitellut. Tänään rasvasin sen. Nyt se kiiltää kuin uusi. Leidi, jolta sen ostin, kertoi hankkineensa sen Tomorrow´s Antiquesta Esa Väisäseltä. Sohva on aika vanha.
Big Benin tyynyt on melkoisen pehmeät. Lempiminen on tuossa mielenkiintoista. Tonne tyynyjen väliin voi pudota. Istumista varten toi ei ole. Selkänojat ovat onnettomat. Muoto ennen mukavuutta.